Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

maanantai 29. joulukuuta 2014

Maalausta jatkuu

Laskeskelin tuossa, että meidän sakki taisi joulunaikaan syödä ainakin 12 pakettia kaikenlaisia suklaakonvehteja plus 5 levyä fazerin sinistä suklaata. Lisäksi 14v sai itselleen lahjaksi 2 konvehtirasiaa ja 6v ison pussin jossa oli iso suklaapukki ja paljon suklaapalloja.Yksi iso karkkirasia syötiin ennen joulua.
Glögipurkkien laskussa en ole pysynyt, mutta varmaan jotain 10 ja 20 väliltä niitä on kulunut. Isommat juo niitä kylmänä kuin mehua konsanaan. Nyt olen sanonut etten enää osta sitä lajia yhtään purkkia.
Noh, eilen tuli tehtyä välipalaksi vähän uunileipiä. Eipä ole varmaan tullut yli vuoteen moinen mieleen. 


Pojat ovat hoidossa nyt ma-ti. Mielummin olisin tietysti ollut katkaisematta lomaani, mutta kun tarvitsivat kipeästi hoitoa, niin eipä tuota kehtaa sanoa eikään. Eihän pari päivää nyt ole niin iso homma. Ja tulevat kuitenkin vasta ysin jälkeen hoitoon, niin ei tarvitse olla ylhäällä tolkuttoman aikaiseen.Tämä päivä vaan osoittautui haasteeksi kun oli yli 20 astetta aamulla pakkasta. Oltiin 45min pihalla ja sitten oltiin kyllä kaikki jäässä. Onneksi järvellä saatiin juostua niin pysyttiin liikkeessä koko ajan. Jos hyvin käy niin päästään lomien jälkeen jääretkelle. Ihanaa! Metsään ei enää oikein ole asiaa. Se huomattiin kuusta hakiessa isännän kanssa kun sinne oli pakannut niin paljon lunta jo, että kulkeminen oli tuskallista paikoittain. 
Aamupäivällä kaivelin kaikenlaista rojua varastoista millä ei yleensä olla leikitty, tarkoituksena saada pojat keskittymään leikkimiseen eikä riehumiseen. Pitkäjänteisyys vaan ei nyt ole heidän hyveensä ainakaan vielä, joten reilun tunnin aikana piti keksiä yhä uudelleen vaikka mitä kun levoton käsi ja jalka nosti itseään pojissa. (kuusestakin lensi palloja ja neulasia romahti lattialle, hups, pitää varmaan antaa kuuselle lähtöpassit huomenna)  Muovailu on heidän lempihommaansa, joten sitäkin sitten vielä ruokaa odotellessa tehtiin. Ja kun ruuan jälkeen alkoi olla jo liian levotonta, lähdettiin lukemaan Mimmi lehmää, joka tänään oli UIMAHALLISSA. Voitteko kuvitella!

Mutta voitteko kuvitella sellaista, että meikäläisen hommat lähtee aina lapasesta. Musta seinänpätkä keittiössä on hieno, mutta ruokailutilan puolella ei enää ole hienoa.. Ikkunaseinä ja pätkä nurkkaa on jäänyt joskus aiemmin vaalean vihreäksi kun loput seinät ovat valkoiset.  Nekin jo vähän pinttyneet. Päätin laajentaa mustaa vielä jatkeeksi ruokailutilaan. Saadaan kirjavuutta pois. Toki alkoi tehdä mieli maalata loputkin seinät, mutta MUSTA TUNTUU ETTÄ  MUSTA SAA NYT RIITTÄÄ. Tämä on juuri sopivasti. Maalatessa kyllä tuntui, että "hitsi nyt tätä taitaa tulla kuitenkin liikaa". On se sen verran dominoiva väri. Mutta kyllä se on ihan hyvä näin. 
Pojat olivat aamusella sisään tullesssa suut selällään, että KATO!!!!! Kyllä, he huomasivat seinän vaihtaneen väriä. ;)






Huomenna onneksi luvattu vähemmän pakkasta niin saadaan olla ulkona ihan rauhassa. Keskiviikkona vaihtuukin vuosi ja tulee meille vieraita. Isännän sisko miehensä kanssa yökylään ja siis se meidän vanhimman tyttären poikaystävä. 
Tänään joutuu kuitenkin vielä viemään meidän tyttäret shoppailemaan lahjaksi saamiaan rahoja ja ruokaa on kai kannettava. Taas! Mietinnässä koko ajan, että mitä sille poikaystävälle tarjotaan, ettei se säikähdä. =D


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Luistelua ja pientä pintaremonttia

Tapaninpäivänä 12v auttoi kasaamaan 6veen lahjaksi saamaa palapeliä.


Kahville paistettiin torttuja. 


Ja soviteltiin kaapista löytyneitä luistimia. Hirveä homma käydä läpi kaikki luistimet ja monot sekasotkusta ja katsoa kenelle käy mikäkin tänä talvena ja mitä keneltäkin puuttuu. Tämä tytär ei ole suostunut luistimille sen jälkeen kun 4 vuotiaana niitä halusi eikä pysynyt pystyssä niillä jäällä ja homma jäi siihen. Nyt 6 vuotiaana halusi luistella, mutta homma yleensä kaikessa loppuu siihen jossei heti osaa. Olikin huolissaan siitä jos hän kaatuu. Siinä sitä sitten yritettiin selittää, ettei kukaan ensi yrittämällä pystyssä pysy eikä opi yrittämättä. Tällä lapsella  vain ei ole sisua harjoitella. Jossei onnistu niin sitten se ei onnistu. Se siitä. Sama kaikessa toiminnassa. Nähtäväksi jää suostuuko eskassa luisteluharjoituksiin vai ei. Sisällä tämä ainakin onnistui pystyssä pysyminen.


Isosiskon kanssa lähdettiin. Järvi on jäätynyt ja rannassa hyvä luistinjää. Vielä luistimet odottavat rantasaunalla.






Kyllä sitä kaatumatta selvittiin. Jatkuvasti pitikin minua kädestä, muttei ollut mitenkään tolkuttoman huteraa. Hetken pysyi itse pystyssä jossei yrittänyt eteenpäin liikkua. Ei uskaltanut itse. 


Sitten loppui into ja alkoi istuskelu. 

Päätin myös aloittaa pienen pintaremontin kun joululomalla ei ole suuremmin muuta tekemistä. Tässä on alkutilanne. Levoton tapetti johon 6v on joskus aikoinaan piirrellyt kaikkea kuulakärkikynällä. Aikoinaan tämä näytti kivalta tapetilta, mutta silmäni ei ole siihen sitten seinällä tottunut koskaan. 
Myöskin puunväriset oviaukkojen sisäkarmit ovat ärsyttäneet. 


Koska mummi oli meillä 4 päivää niin pääsi irroittelemaan tapettia. Kyllä meidän 17v niitä myös innolla alkuun kiskoi. Liisterin hankaamisessa olikin suurin työ, koska tilalle tuli maali, ei tapetti tällä kertaa. Onneksi seinänpätkä oli pieni. 


Siitä tuli hieno. Ovien karmit maalasin valkoiseksi. Lähdettiin lauantaina mummin, 17 ja 12veen kanssa ostoskeskukselle ja ruokakauppaan. Isäntä päätti hioa seinän epätasaisuudet sillä välin. Kauhea pöly siitäkin syntyi. Kun tultiin takaisin, 17veen poikaystävä jälleen mukanamme yöksi, isäntä olikin jo listoja takaisin laittamassa. Oli ehtinyt maalata kahdesti koko seinän. Se siitä minun projektistani. No, pääsipähän ainakin suhteellisen helpolla tästäkin. Juotiin mummin kanssa kahvit ja mummi lähti kotiinsa. 


Minä jäin ihastelemaan näkymää joka suunnasta. Nyt se sointuu paremmin koko mökkiin. Mitä vähemmän levotonta pintaa, sen paremmin ehkä myy viimeistään ensi kesänä tämäkin talo. Toivottavasti.


17veen poikaystävä siis yötä toistamiseen. Uudeksi vuodeksi tulee jälleen yökylään. =) Täytyy ostaa raketteja, kuten aina muutenkin, että on jotain toimintaa täälläkin korvessa nuorisolle. On jännittävää, että tämäkin uusi vaihe alkoi tässä meidän elämässä. Nuoren seurusteluvaihe. Toivottavasti ensi vuodesta tulee kaikin puolin mukava, innostava ja uusi alku kaikelle mahdolliselle ja paremmalle elämälle meille kaikille. Ja teillekin! 



keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaatto

Aatto oli yhtä odottamisen tuskaa nuorimmille. Ei keksitty mitään tekemistä, lastenohjelmat eivät näitä enää kiinnosta edes 6 ja 9v:tä vaikka ne olivat päällä kaiken aikaa. Taisi olla isi ainut joka niitä tuijotti sohvalla. Mummi tuli meille eilen ja se olikin uutta kun meillä ei ole ennen ketään ollut jouluisin. Tässä yritetään tehdä helminauhaa ajankuluksi, mutta tämä homma kesti noin 5 minuuttia. 


Yritettiin sitä telkkariakin katsoa. Ei sekään silti kovin kauaa kestänyt. Maksimissaan 10 minuuttia. Jostain kumman syystä 9v päätti siivota käskemättä kaikki legonsa ja tavaransa olohuoneen lattialta pois ja kantoi kaiken paikalleen jo monta tuntia ennen lahjoja, että mahtuu sitten siihen avaamaan niitä lahjoja. Olisipa aina jouluaatto tästä näkökulmasta katsottuna. ;) 


Aloitetaan jouluruokien kasaaminen pöytään.


Herkkupöytä avautui syönnin päälle.




Isin lähdettyä pienten kanssa saunaan, vanhin laittoi kuusen alle lahjat.






Vanhimpia lapsia saunasta odotellessa pienemmät polttivat roskia takassa. Oli siellä puitakin.


Sitten kävi liian tuskaiseksi kun teinien saunominen yksi kerrallaan kestääääää....
Annettiin kahdelle nuoremmalle lupa avata kuusen alta yhdet pienemmät lahjat. 12v auttaa 6veetä kasaamaan lego-mottoorikelkkaa saunojia odotellessa.


Isi yritti kuvata meidän komppaniaa. Lapset, minä ja mummi.






 No sitten päästiin siihen asiaan.




Hyödyllinen kirja. 17veelle.


Somat tossut.


Treenivaatteita.

Ja hierova istuin, jonka voi asentaa mihin tuoliin ilmeisesti vain.

Alkuiltapalaksi mummi oli tehnyt jo kotona ennen lähtöään hedelmäsalaattia, joka kuuluu mummin jouluun.


Sitten pelasivat Aliasta, jonka 12v sai joululahjaksi.


Näin on tämäkin joulu paketissa. Niin, aamulla hoitopojat toivat minulle joululahjan ja sain siis annettua pojille lahjapussit kuitenkin jouluksi, ettei tarvinnut joulun jälkeen antaa. Kaikki hyvin!



tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun laittoa

Maanantaina piti olla hoitopäivä vielä pojilla, mutta ilmoittautuivat aamulla sairaaksi, joten joululomani alkoikin sitten välittömästi. Poikien lahjapussit jäivät sitten hyllylle odottelemaan joulun jälkeistä aikaa. Tyttö sai omansa jo torstaina kun tiedettiin, että hällä loma alkaa jo. Vielä ei tiedetä, tulevatko pojat hoitoon joulun välipäivinä vai eivät. 


Edellisenä iltana oli minulla lahjankäärintä työmaa vaatehuoneen ahtaalla lattialla. Glögimuki vieressä.


Vanhin ja nuorin tytär yhdessä pelleilemässä. Ostin nuorimmalle uuden hatun alesta niin sitä pitää pitää päässä nyt sitten sisälläkin. 


Maanantai-iltana haettiin kuusi ja laitettiin se sitten kuivumisen jälkeen samantien paikalleen, ettei ala kuivua liikaa. Tässä on käynnissä koristeiden lajittelu. 






Me olemme saaneet myös ensimmäisen vävyehdokkaan. Vanhin tytär, 17v, alkoi seurustella ensimmäistä kertaa. Poikaystävä kävi meillä yökylässä viime perjantaina, vaikka alunperin suunnittelivat, että tulee päiväkylään tapaninpäivän jälkeen. Lauantai-aamuna isänsä haki jo kymmeneltä pojan kotiin vahtimaan pikkuveljeään. (hyvää vävyainesta on!) Komea ja lisäksi urheilija. Saattaa tulla meille uudeksi vuodeksi taas. Meidän 9v ihastui ehdokkaaseen niin, ettei olisi halunnut jättää nuorisoa rauhaan ollenkaan ja minun piti käydä kiljuva mukula kantamassa pois nuorison huoneesta. 9v oli kuulemma myös pyytänyt poikaystävää meille jouluksi, mutta sillä sattui olemaan nyt joulu perheen kanssa ohjelmassa. =D  Meidän vieraille puhumaton 6v:kin oli kuulemma selittänyt uudelle vieraalle vaikka mitä. ?????  Täytyy olla jo erikoinen persoona. 
Mummi on tulossa meille parhaillaan joulun viettoon ja huomenna auotaan lahjoja. 


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Pikkujoulut


Tänään meille tuli toinen hoitosakki viettämään pikkujouluja. Oltiin ensin tunti pihalla ja tultiin puuroa keittelemään sisälle ja leikkimään. Joululaulut soi ja sitä meidän sakki ei oikein osaa niitä kuunnella, ellei tuijoteta sitä stereota samalla. 





Riisipuuron jälkeen herkkuja oli siinä monenlaista.....




Kaverit oli tuoneet piparien koristeluun sokerikuorrutetta ja pienet smarties-karkkirasiat. Jokainen sai koristella oman piparinsa.






Alkuviikosta sai tehtyä lumipallojakin. Nyt lähinnä tulee vesi-litsis-lätsis-palloja.




Oravakin maastoutuu tosi hyvin. 


Eilen väritettiin joulukuusia.


Ei enää monta päivää olisi jouluun!