Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

perjantai 29. elokuuta 2014

Viikko kuvina

Maanantaina kun satoi iltapäivällä ja pojat lähtivät hoidosta aiemmin, päätimme värittää hakua odotellessa kuvan.


Meidän tuore eskalainen lähdössä isosiskon kanssa bussiin tiistai-aamuna.


Välipalatarjoilu


Kimppakyydillä................




Sisäleikkejä




Ja torstain ulkoleikkejä. 11v ohjaa majanrakennusta hoidokeille.




Tämmöinen viikko takana. Mitähän seuraava tuo tullessaan?


maanantai 25. elokuuta 2014

Metsäretkellä

Tänään lähdettiin toisen hoitajan sakin kanssa metsään. Alussa nähtiin valtava ampiaispesä puussa.


Matka oli täynnä mustikkapuskia. Niissä vierähti tovi mussuttaessa.




Evästauko!!




Matka jatkuu...


Pieni pätkä tietä myöten, että päästään takaisin toisen hoitajan pihalle. Käsi kädessä nätisti.


Pitkästä aikaa metsässä. Olikin mukavaa! Tuoksui jo syksy. 


Kotoisia hommia

Alkuun kuva, jonka otin viime viikolla rahkajuoma-välipalalta.


Pahvista asiaa. Näin käytämme joutavan pahvilaatikon. 9v sahaa leikkisahalla sun muilla työkaluilla ja rakentaa pöytää pahvista. Arvatkaa sotkun määrää näiden toimenpiteiden jälkeen. Mutta mielikuvitus kukki ja oli hauskaa. 


Nämä kaksi nuorinta, 9 ja 5v tappelevat usein astianpesukoneen tyhjentämisestä. Kuka saa. Tässä nyt sentään yhdessä. Yksi ojentaa tavaraa ja toinen laittaa paikalleen. Teinejä ei meinaa saada tähän (tai muuhunkaan hommaan) edes kerran kuussa. 11veen sentään joskus.


Syksyn ensimmäinen kesäkurpitsa omasta penkistä. Olivatkin sitten näköjään keltaisia.


Tästä jatketaan.... 

torstai 21. elokuuta 2014

Keskustelunaihe

Tässä sitä taas on sitten aihetta kerrakseen, että on oikein iso otsikko väännetty. Saatoin kyllä olla edellä tätäkin asiaa tarkistaessani toissa viikolla Kuopion päiväkotien ruokalistoja muutoksia etsiessäni. Päätin siinä sitten joutessani hernekeittopäivän välipalan, pannukakun, vaihtaa muuhun välillä. Vaikka minä laitan pannaritaikinaan vain 1 rkl sokeria (olisi voinut olla laittamattakin) , käytän rasvana rypsiöljyä ja puolet jauhoista korvaan hiivaleipäjauhoilla. Ja hilloksi sulatin aina mansikoita ja survoin ne mössöksi, ilman sokeria. Omalla listallani kaikki jogurtti on maustamatonta johon lisään ripauksen sokeria tai hunajaa ja marjoja. Huomaa, ettei lapset ole oikein tottuneet niin vähäsokeriseen versioon. Kaupan valmisversioissahan on palatolkulla sokeria. Ovat huippuimeliä. 



Muutama uusi ruoka oli vaihtunut listalle, joita mm. tänään tarjottu jauheliha-kasviskastike ja loman jälkeen oli juurespihvejä.
 Sitten tulee myöhemmin esim. broileri-perunalaatikkoa, tavallisen moussakan korvasin kesäkurpitsa-jauhelihamoussakalla sekä jauheliha-kasvisperunalaatikkoa. Paluun teki bolognesekastike parannellulla reseptillä ja ainoa makkararuoka 6 viikon listalla, makkarakastike.
Alkusalaattia on meillä tarjolla noin 2-3 aterialla viikossa. Riippuen listasta. Siitä on tullut hittituote. Jossei sitä ole, sitä kysellään, että miksei saatu. Alla tämän päivän jauheliha-kasviskastike. Lisäsin kastikkeeseen vain pussillisen suikalejuureksi pakkasesta ja viipaloin pieniksi suikaleiksi kesäkurpitsasta puolet.


Tällä hetkellä ruokahetkellä näkyy paljon mm. kesäkurpitsaa, parsakaalia, kukkakaalia, paprikaa, lanttua yms. tämänhetkisen halvahkon hinnan vuoksi. Ovathan ne kausivihanneksia ja juureksia.


Sitten maanantain juttuihin. Mummi kävi tyhentämässä marjapensaat mehua varten. Hoidossa vain tyttö, joka autteli mummia. Taisi sinne ämpäriinkin mennä jokunen marja, loput suuhun. Toinen apulainen oli meidän maanantaina eskan aloittanut viimeinen ja viides villahousu. Alku oli vaikeaa, vietiin eka aamuna itse hoidokin kanssa tyttö eskaan. Sinne jäi itkemään kun saatiin irti hihasta revittyä. Kotiin tuli yksin isolla bussilla ja innoissaan. Seuraavana päivänä lähti 6 luokkalaisen isosiskonsa käsi kädessä aamulla yhdessä bussiin nätisti. Keskiviikkona bussiin piti mennä yksin aamullakin ja vastusta syntyi, mutta lopulta bussiin nousi nätisti. Tänään jo odotti milloin pääsee bussiin.






Loppukevennykseksi linssilude-hoidokki. 





sunnuntai 17. elokuuta 2014

Syntymäpäivä 9v

Eilen täytti poikamme alla vasemmalla, 9 vuotta. Tänään kävi kaveri syntymäpäiväkakulla. Tässä koristellaan kakkua. Tai siis lapset koristelevat kakkua.






Poika halusi Star Wars-mukit ja lautaset kun sattui sellaiset kaupassa näkemään.


Ja vieraiden lähdettyä kootaan Minecraft-palikoita pahvista, joita saatiin lahjaksi. Niitä toivottiin. Minecraft on siis eräänlainen suosittu tietokonepeli. Jollei joku tiedä!  ;)


Seuraavaksi odotellaan vanhimman tytön 17v-synttäreitä syyskuun alussa ja syyskuun puolivälissä 12v synttäreitä seuraavalla tyttärellä.
Aiemmin päivällä oli talon näyttö, jossa ei muuten olisi käynyt ketään, mutta yksi satunnainen ohiajaja näki esittely-kyltin juuri kun välittäjä oli ollut poistumassa ja kävivät äkkiä talon läpi, koska olivat etsimässä juuri tällaista. Tulevat yksityisesittelyyn joskus kuulemma uudestaan. Toivottavasti tässä nyt olisi se mitä haetaan!
Sormet ja varpaat ristiin!



torstai 14. elokuuta 2014

Viikon sisällä tapahtunutta

Viikonlopun eväiden tekoa...




Maanantaina oli oikein lämmintä vielä ja hoidokeiden nukkuessa omat laitettiin leikkimään terassille, että toiset saavat nukahtaa rauhassa.
Tiistainapa alkoikin koulu.


Hoidokeiden uniaikaan myös pystyy valvomaan rannassa omien uimista. Eväiden kera. (sisällähän jos joku SATTUISI heräämään ennen aikojaan, pystyy isäntä huutamaan minut rannasta paikalle.)


Meidän lasten uiminen vain on tällaista. Kuivauintia. Vaatteet pitää heittää, mutta veteen ei välttämättä edes mennä.


Tämä tyttö pyysi minua ottamaan kuvan itsestään ja omasta leopardistaan.


Tänään löytyi eläinlääkäritarvikkeita ja asema, jotka 11 vuotias hylkäsi huoneestaan viime viikon siivouspuuskassaan. Täyttää ensi kuussa 12, joten ilmeisesti sai lasten tavaroista yhtäkkiä tarpeekseen.




Meidän 8v poika (yllä kuvassa) on ensi lauantaina 9v. Koulunkäynti alkoi heikosti, kun eilen iski iltapäivällä kauhea ihottuma joka puolelle ja haettiin hätiin Histeckiä lääkkeeksi jos olisi vaikka nokkosihottumaa. Homma helpotti illalla, mutta oli tänäaamuna vielä niin hirveän näköinen, ettei kouluun viitsinyt edes herättää.Onneksi huomenna on lääkäriaamu joka tapauksessa niin kysyn tuotakin jos vielä on pahannäköinen. Huomenna mennään lääkäriin alunperin sen vuoksi, että pojalle kokeillaan ADD keskittymishäiriölääkettä. Jos se auttaa, voidaan olettaa, että dysfasian lisäksi sitten on vielä tuokin riesa. 
Talolla on ollut esittelyitä ja ilmeisesti joitain kiinnostuneitakin, mutta saa nähdä tuleeko niistä jotain. Eilen oli yksi ja sunnuntaina toinen esittely, jonka jälkeen pitäisi vielä synttäreitä viettää. Siinä tulee siivous samalla kahteen asiaan yhdellä siivouksella.

perjantai 8. elokuuta 2014

Pyöräilyä

Tässä alla erään aamun yksinleikkijä kun poikia vielä odotellaan. 


Eilen pojat toivat pyöränsä hoitoon. Tässä niitä ylpeänä esitellään hoitokaverille. Ja sen jälkeen naisväki värvättiin työntöavuksi ylämäkeen.




Kun pyöräilyinto loppui, keksittiin muuta hommaa välillä. Paparazzi tässä kuvasi zoomilla kauempaa.




maanantai 4. elokuuta 2014

Lomat ovat loppu

Koko remmi koossa loman jäljiltä taas! Loma meni vauhdilla ja laiskotti niin ettei tännekään juttua riittänyt.. Tuli vaan ajelihdittua sisä ja ulkotilojen välissä ja välillä ruokakaupassa. Siinäpä koko lomaohjelma. Eipä ainakaan tullut lomastressiä. Muksuilla jutut jatkui siitä mihin ennen lomaa jäivät.




Tässä on minun tukikohtani pihalla. Tässä minä päivystän ja tarkkailen tilanteita.




Eiköhän tästä vauhtiin päästä taas pikkuhiljaa.