Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Tauti taittuu

Tauti alkaa talttumaan. Vielä on tässä lauantaina ollut olo ihan pyörryksissä. Iltaa kohden huomattavasti parempi. 7v sai kuumeen ke-to yönä. Edelleen lievässä kuumeessa. Ensimmäisen vuorokauden oli liki 40 kuumetta. Torstaina kävin lääkärissä äitini avustamana. Tutkivat keuhkokuumeen röntgenissä. Ei ollut onneksi sitä. Joku virus vain sitten. Näytin aivan kuin olisin katuojasta noussut muutaman päivän putken jälkeen. Ei voinut ainakaan lääkäri väittää etten olisi sairas. =D  Lääkäri sanoi lopuksi, että jos naama tuosta vielä kalpenee niin pitää tulla takaisin. Tuumasin että tuskin tästä kalpeammaksi pystyy muuttumaan. Tohtoria hymyilytti. 
Äiti leipoi keskiviikkona munkkeja meille. Sain ihan sellaisen alas. Muuten en viiteen päivään juurikaan saanut mitään alas. Olo on melko kevyt ja luiseva. Syömistä on pitänyt ihan harjoitella kun ei tunne tarvetta sellaiseen. Ehkä ruokahalu palaa kuntoutumisen vauhdissa. 


Tässä poikani kanssa jakamani sairasvuode. Tuossa vieressä minä olen viettänyt lähes koko viikon. Vessaanmenoakin piti tunti suunnitella kun oli niin ison työn takana nousta ylös ja hoippua vessaan asti. 


Toivottavasti ensi viikko on normaali. Uudella puhdilla siihen suuntaan. 
13 veelle tuli tänään pari kiekkokaveria yökylään. Pojat aloitti sählymatsilla meidän olohuoneessa. (on tilaa) Sitten ne lähti puolen tunnin hölkkälenkille tuonne tielle. Kiekkoharkkojen tyyliin. Sitten ne istui hetkeksi tietokoneelle ja sitten leikkivät isot pojat piilosta reilun aikaa. Saunasta ne juosta viipotti rantaan, liekö yrittäneet voiko rannan jäissä jo uida. En tiedä antoiko jää periksi. Sitten ne viipotti hirveää kyytiä takaisin saunaan. Pikkuisen on naurattanu nuo noiden hommat. 


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Tauti

Päivitykset takkuaa, hoitotäti sairastaa. Kuumeilee, räkä lentää, yskä on niin kova että vatsalihaksiin sattuu ja muutenkin on ankea olotila. Pyrin pääsemään asiaan kunhan paranen. 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Sataa vettä...........

Tänään satoi sitten vettä ihan reippaasti. Silti olimme reippaasti pihalla. Sähköyhtiö ilmoitti taas aiemmin, että sähköt ovat tänään poikki 9-11.30. Tuntui kyllä tuolla sateessa lapset viihtyvän paremmin kuin ei sateessa. Kaivoin varastosta kesän mopot ja formulan ajoon kun sen verran jo sulaa löytyy. 





Ja sitten kastellaan kasvia, ettei vaan pääse kuolemaan kuivuuteen. =)  Ja mitä isot edellä sitä pienet perässä. 





sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Karim Z. Yskowicz

Tänään pakkasin 5 lasta autoon ja lähdettiin katsomaan Putouksen voittajaa paikallisen city-marketin aulaan. Oli pikkuisen tungosta. Hiki tuli.





torstai 11. huhtikuuta 2013

visailu

Kirjasta " Hertta pelaa jääkiekkoa" tuli vastaan hauska juttu.

Tiedätkö mitä tarkoittaa jääkiekkoon liittyvä hauska sana " ylämummo"?
- katsomon yläosassa oleva vanhempi naiskatsoja.
-maali, jossa kiekko osuu verkon yläosaan.
-kerrostalon yläkerrassa asuva isoäiti

=D

Jälleen jääretkellä............

Eilen käytiin taas jääretkellä. Se olikin varmasti viimeinen sellainen. Eiköhän nuo jäät ala sulamaan kohta puoliin. Omani ei suostunut lähtemään mukaan, joten jätin suosiolla isin kanssa kotiin. Viimeksikin oli melkoista kitinää ja kiukuttelua. Tarttuu helposti toisiinkin moinen kitinä. 








Tänään kävi perhepäivähoidonohjaaja pitkästä aikaa juttelemassa meillä. Ei ole vuosiin käynyt. 




keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Sitä samaa mitä edellinenkin...

Pyydän anteeksi niiltä jotka eivät jaksa katsella enää näitä jääkiekkoreissun kuvia, mutta hypätkää yli jossette kestä! =D  Sain näitä lisää toiselta äidiltä jolla oli parempi kamera. 
Alla poikia pelien välissä vapaalla. Reunimmaisena sinisessä pipossa ja mustassa takissa oma poika.


Maalituuletus............


 Oma pelaa siis numerolla 22. Kaukaloon jonottamassa.


Ja maali on taas saatu......


Oman pojan menoa edessä.......... tietenkin... ;)

 Ja sitä omaa taka-alalla ja tarkemmin lähikuvassa aloituksessa.



Ja sitä pronssimitalin tuuletusta. Kamat lentää.


Oma keskimmäisenä.. 



Ja tässä toisen meidän joukkueen toisen sarjan KULTAMITALI on juuri voitettu. 




maanantai 8. huhtikuuta 2013

Jääkiekkolomaa

Reissusta ollaan palattu ja arki aloitettu. Kuvia pukkaa. Ensinnä meidän hotellihuoneesta muutama kuvanen. 






Ja vaihtoaitiosta peli alkaa. Meidän poikanen heti laidassa ekana.


Pukukopista. Pojat juuri lähti peliin. 


Erätauolla kuunnellaan valmentajan ohjeet peliin. Oma poika ojassa jälleen reunassa.  2 ensimmäistä peliä hävittiin, 3 seuraavaa voitettiin. Sitten olikin vuorossa loppuottelusta taistelu pronssista. 


Peli päättynyt, kättely vuorossa vastustajan kanssa..



 Ja sieltä viimeisessä pelissä se mitali napsahtaa. Jäälle lensi kypärät ja vehkeet. Tuuletus alkaa. 


Tässä taisi olla vielä  joukkueen aloitus tsemppaus pronssiotteluun tullessa. 


Ja tietysti siinä käy niin, että kun ne viimeiset ja tärkeimmät kuvat pitäisi ottaa mitalijaosta, niin akku loppuu kamerasta. Isäntä vierestä riensi apuun kännykän kameralla. Tietysti kuvan laatu heti heikkeni. Tyypillistä tuuria. Pojat juhlii....




Siellä oma poika jonottaa mitalia kaulaansa  maalivahdin numero 32 takana. 



Ja tässähän se sitten kaulaan napsahtaa. 

'

Ja kun kiekkointo on taas kevään kunniaksi ollut hakusessa ja välillä jo meinannut lyödä kiekkohanskat tiskiin, niin tästä se uudestaan taas nousi. Se murrosikäään tulevan mieli on kuin tuuliviiri. Laji on kyllä myöskin kyseenalainen harrastus toisaalta jos tahtoo lapsensa olevan turvassa. Tästäkin turnauksesta lähti 2 pelaajaa ambulanssilla sairaalaan, joista toinen siellä makasi vielä eilen illalla ja oli edelleen toista vuorokautta halvaantumisvaara. Lensi törmäyksessä niskoilleen jäähän ja jäi siihen. Sellaista on kamala katsoa kenenkään muunkaan  pojista, saati jos olisi oma. Kummatkaan pelaajat eivät olleet meidän joukkueestamme. 

Ja Scandic hotelli Vierumäen aulaa.......



Meillä oli tolkuttoman mukavaa, vaikka allekirjoittanut oli aivan puolikuollut eli tolkun väsynyt, koska ei osaa nukkua hotelleissa.







torstai 4. huhtikuuta 2013

Eväsretkellä saaristossa

Aamusella lähdettiin jäälle retkelle ja otettiin matkalta toinen hoitaja lapsineen seuraksi. Käveltiin lähisaaristoon, syötiin eväät ja lapset leikki hangessa. Oli lämmintä ja mukavaa. Kolme tuntia saatiin siihen kulumaan. Äkkiä sekin hurahti. Katsotaan jäätilanne ja mennään ensi viikolla uudestaan jos säät sallii. 
Omaa porukkaa takana, ja toisten porukkaa edessä. Pienin otettiin pulkkaan, kun toinen hoitaja tuli mukaan remmiin. Olisi ollut muuten vähän hidasta kulkea, vaikkakin hyvin olisi jaksanut. Käveltiin sitten takaisin päin taas kaikki kun jätettiin toiset matkalle jatkamaan omille teilleen.