Suurperheen Arki

Suurperheen Arki

torstai 31. tammikuuta 2013

Ulkoilua


Yksi on joukosta kipeänä, mutta me loput suunnattiin tänään toisen hoitajan pihalle pulkkakyydillä. Oli nollakeli, mutta tuuli kovasti, ettei mikään hiki päässyt yllättämään ja pois kävellessä tuli luntakin niin että meistä tuli lumiukkoja. Oman porukan tunnistaa liiveistä kun kerran tien kautta tultiin. Helpottaa kyllä porukan laskemista isommassa sakissa. 






maanantai 28. tammikuuta 2013

Ja hiihtoa


Aamulla kirjojen tutkiskelun jälkeen lähdettiin ulos. Tuuli vielä melko kovaa, mutta omani halusi hiihtää, josta seurasi sitten, että muutkin tahtoi hiihtää. Ei tuntunut tuuli toisia haittaavan, vain minun sormiani se haittasi kun piti paljailla sormilla yrittää siteitä laittaa muille kuin omalle. Omalla on omat suksensa ja monot, mutta yhdet sukset vuoronperään sitten oli muilla, jotka saa kenkiin kiinni. Niitä kun yritti säätää sormet jäässä niin ai jai! Pienimmän kengät oli aavistuksen pienet vielä niihinkin siteisiin, joten piti ihan kunnolla pienentää sidettä. Pysyivät silti jalassa. 


Alla oma 4v 


 3v



Suomen hiihtomaajoukkue: takaa-ajokisa. Sieltä jostain se toinenkin tulee perässä. 


2v


Käytiin lenkillä jäällä, isännän ajamissa moottorikelkan jäljissä. Sitä varten ajettu, että pääsee lenkin kiertämään eikä upota lumi. 


vielä hetken aikaa 1v   =)


Mahtava meno, tiukka TAKAkeno! 



Nyt on alkanut porukka liikkumaan, kun aiemmin valitin että ei oikein tahdo kukaan ulkona juosta edes. Nyt juostaan ja lasketaan. 3v joka aiemmin oli vastaan kaikkea ulkoilua ja liikkumista, sanoo nykyään, että "katso, minä liikun, ei tule kylmä". Tuli vissiin useamman kerran todettua pojalle että kylmähän se tulee jossei mitään halua tehdä. Ei voi sitten mitään. ;)



Mäenlaskua perjantaina

Omat päätti laskea mäkeä toinen toisellaan. Joskus kaikki 4 olivat päällekkäin. Tosin ihan hallitusti eikä pienin alla. Eikä tuo kovin kovaa vauhtia mennyt alas. Sen verran että oli rätkätyksestä päätellen aivan järkyttävän kivaa. Yhdet palavat jouluvalotkin löytyivät lumen seasta kukkaruukusta. 





Löysin kirjastosta hillittömän hyvän kirjan, jossa voidaan nyt sitten noita 3 vuotiaalta vähän vielä hakusessa olevia vessataitoja ja tapoja ihan lukemalla yrittää miettiä. Vaikka myös kuuntelun taito tuntuu olevan useimmiten hukassa tältä 3 vuotiaalta. Veikkaan että ihan kaikki luettu, jos puoletkaan, ei mennyt perille asti.  ;)



Uunijuurekset


Helppo kuin mikä, ja herkullinen. (tosin lapsille sitä pitää vielä muutaman kymmentä kertaa ehkä sitä toitottaa....) Tätä tehtiin viikonloppuna. Oikeastaan prosentti oli parempi kuin uskalsin odottaa, koska vain 12v ja 4v kieltäytyivät maistamasta. 3 lasta söi edes vähän. 

perunoita
porkkanoita
(lanttua ym....)

Kuoritaan, pilkotaan ja laitetaan astiaan sekä tilkka öljyä. Pyöritellään kaikki öljyisiksi ja heitetään pellille. Päälle suolaa, pippuria ja paprikamaustetta. N. puoli tuntia 200 asteessa. Kunnes ovat pehmenneitä. 

Jauheliha-pastakeitto


400g paistijauhelihaa
sipuli
2 lihaliemikuutiota
1 l vettä
150g kierrepastaa (täysjyvä)
200g keittojuureksia
1,5dl vahvaa tomaattisosetta
2 dl ruokakermaa

Ruskista jauheliha ja sipulisilppu. Lisää kattilaan vesi ja liemikuutiot sekä paistettu jauheliha ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää pasta ja juurekset. Anna kiehua hiljalleen kunnes pasta on lähes kypsää. Lisää muut aineet ja keitä kypsäksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi pinnalle persiljaa. 
(laitoin kuivattua)

torstai 24. tammikuuta 2013

Synttäriä ja muuta


Meidän 10v joutui maanantaina hoitamaan itsensä sekä 4 ja 7 vuotiaat sisaruksensa iltapalalle, pesulle ja iltasadun kautta nukkumaan. Isi joutui kokousreissuun ja minä sitten siltä jääneeseen kiekko sekä omaan tyttären voikkarumbaan, josta me kaikki muut jouduttiin kotiin vasta likemmäs kymmentä iltasella. Kaikki sujui niin hienosti, että lupasin tytölle, että saa leipoa sitten äidin kanssa mokkapaloja tiistai-iltana. Aina kun tahtoisi leipoa, muttei ole koskaan aikaa. Meillä ollaan jatkuvasti jossain lähestulkoon. Oli hyvin tyytyväinen palkkioonsa. =) Tässä ylhäällä tuo vääntää taikinaa. 

Ja tässä alhaalla 2 vuotias päivänsankari eilen sai välipalan päälle jäätelöannoksen sekä sitä mokkapalaa, mitä edellisenä iltana tehtiin. Tämä poju vaan ei ole niin makean ystävä, että mokkapalaa ei halunnut edes maistaa, mutta jäätelö kyllä meni alas vaikkakin hitaasti. 



Kaverille kanssa. 




Tänään tuulikin todella kovaa suoraan meidän järven selältä pihaan päin että tunti saatiin oltua, mutta tuuli teki ilmasta tosi kylmän vaikkei pakkasta ollutkaan kuin 9 astetta. Piirrettin sitten sisällä hetken aikaa ennen ruokaa. 
Tiistaina meillä oli seurakunnan perhekerholla valokuvaus, mikä teki tiistaipävästä aivan hirveän levottoman ja aikataulukin meni vähän vinoon. Kuvattavaa porukkaa oli ilmaantunut vähän ylimääräistäkin, että päästiin kuvasta tasan klo 11 pois ja porukka oli jo siihen mennessä tosi levotonta ja koko sali huusi ja hillui ja osa oli vielä kuvaamatta. Menihän siitä vielä aikaa ennenkuin selvittiin takaisin ruualle ja päiväunille vaikka suoraan kuvasta lähdettiin pois, ja sitten tietysti iltapäiväkin venyi vähän pitkäksi, eikä oikein ulos meinannut ehtiä. Harmi oli, kun sää olisi ollut tosi ihana juuri silloin. Kuvauksen takia vaan ei sitä kerhoa voinut nyt jättää välistä. Kuvissa sentään olivat ihan hienosti. Luulisin että onnistuivat. 
Eikä me tällä viikolla taidettu sitä hiihtoa saada kokeiltua, kun on ollut tässä niin kylmää. Sitten kun tulee sopiva sää, niin kyllä yritetään. Olosuhteiden mukaan mennään.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kinkku-juustosarvet


Välipalalle tein kinkkusarvia, että saadaan jotain suolaisempaa alle, ennenkuin otetaan synttäriherkkuja, koskapa tänään on yhdet 2 v syntymäpäivät. 

3,5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,5 dl juustoraastetta
50g margariinia
2 dl kermaviiliä

täyte: kinkkusuikaleita ja juustoraastetta
voitelu: muna
pinnalle: unikonsiemeniä

Sekoita kuivat aineet, lisää rasva ja nypi ryynimäiseksi. Lisää kermaviili. 
jaa kahteen osaan ja kaaviloi pyörylöiksi jauhotetulla pöydällä ja jaa 8 osaan. 
Laita kolmioille täytteet, kääri sarven muotoon. Voitele munalla, koristele siemenillä. 225 astetta, 10-15min. 




sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Piparkakkutalo

Laitanpa nyt kuitenkin tämän tähän ihan erikseen enkä lisää edelliseen juttuuni. Tämmöisen tytöt saivat kasaan. Meni aamuhommiksi. 



lauantai 19. tammikuuta 2013

Taantuma jouluun

Meidän 10 vuotiaalla tytöllä on yökylässä kaveri. Pakastimeen oli jäänyt yksi kaupan piparitaikina jäljelle joulusta. Halusivat tehdä vapaalla kädellä piparitalon. Siitä sitten hommiin vaan. Päästiin siitäkin taikinasta eroon. Tänään otettiin aamupäivällä laskiaispulliakin. 


Seiniä menossa uuniin. 


15v tuli avustamaan piipun teossa. Vieressä yökyläläinen.



Myös meidän poitsu (7v) tahtoi leipoa jotain. 


Kasaamisyrityksiä......



Koristeluhommia. Tällä samalla koristekuorrutteella tytöt kasaavat taloa kun ei muuta ole enkä ala tekemään. En ole ikinä tehnyt piparitaloa. Aion kyllä ensi jouluna yrittää. 



4v seurailee............
Kunhan saavat talon valmiiksi, koitan saada tähän sitten vielä loppuun siitä kuvan. Joutuivat Putousta katsomaan kesken rakentamisen ja saunaan. 


Voimisteluilta

Torstai-iltana oli meidän uudella isolla kauppakeskuksella meidän vanhimman tytön voimisteluseuran (naisvoimistelijat) esityksiä. Tällä viikolla ollut erilaisia liikuntajuttuja siellä esillä ja esittelyssä. Tässä lämmittelevät tytöt ennen esitystä. Vasen reuna mustissa meidän muksu. Harmi kun kuvista ei tule niin hyviä kun tuo kamera on se vanha. Missä lie parempi kamerani. =(


Pienten tyttöjen esitykset olivat tosi suloisia. (eivät olleet meidän)


Alla meidän vanhimman esitystä. 




torstai 17. tammikuuta 2013

Puuhia

Ulkoilua keskiviikkona!



Tänään oli pakkasta liikaa ja vain yksi pieni tyttö hoidossa omani lisäksi, leikittiin ja sitten revittiin silkkipaperia ja liimailtiin ajan kuluksi. 




Liimaaminen on hirveän tarkkaa touhua!


Lähes 2 vuotiaan lopputulos.



keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ensi viikon suunnitelmia

Minä tässä odottelen josko ensi viikolla olisi hyviä ilmoja, siis ei liian kylmiä, että voisi testata mitä 1-3 vuotiaat tuumaavat suksista. Meidän oma 4v nyt jotain jo hitaasti hallitsee ja meillä olisi yhdet vanhat ihan kenkiin laitettavilla siteillä olevat harjoitussukset. Voisi testata haluaisivatko kokeilla niitä. Harmi kun varsinaisia latuja ei lähde lähimailtakaan taasen niin omankin kanssa piti käydä viikonloppuna etsimässä ihan 10km päästä ladunpätkää. Kyllähän tuo sitä n. 100m hiihti.(ja aikaa meni melko rutkasti) Eka kerta ladulla. Itse en omista suksia, olen aina inhonnut hiihtoa, mutta nyt vanhemmiten olen monta talvea miettinyt, että voisi sitä olla kiva kokeilla taasen. Ei vain ole ollut rahaa hommata niitä suksia. Pitäisi kaivella kirpputoreja jos onni potkisi. ( tai nyt kun tuli mieleen tässä kirjoittaessa, että voisin kokeilla lainata 12v pojan suksia. Juuri kun uudet sille joutui hommaamaan.Ovat ehkä 10 cm liian lyhyet mutta haitanneeko tuo? Ja pojan monotkin ovat niin isot, että sopivat minullekin. Sauvat ovat kysymysmerkki. Pitää tutkia asiaa. )
Meillä olisi myös sitten yhdet 2-vuotissynttärit tässä viikon päästä hoidettavana. Pitää sinne herkkuja miettiä. =)
Viikonloppuna taidan "raahata" kaikki lapset luistelemaan. Ja ehkä myös hiihtämään. Niin tehtiin 4 ja 10v:n  kanssa viime viikonloppuna. Se oli mukavaa kera kuuman kaakaon ja keksien. Säävarauksella! 

tiistai 15. tammikuuta 2013

Alkanutta viikkoa

Meillä on täällä leikitty vaikka mitä. Tässä erään päivän muumihommat. Varsinainen kamerani on edelleen hukassa. Tänään käytiin seurakunnan perhekerhossa koko porukalla. Ennen ei tämä tytteli ole siellä käynytkään, kun ei ole ollut tiistaisin hoidossa. Nyt päästään kun hoitopäivät ovat lisääntyneet. Hauskaa oli. Ensi viikolla onkin siellä sitten valokuvaus. Maanantaina oli mukava ulkoilukeli niin siitä nautittiin. Nyt näyttää taas vähäsen kirivän pakkanen. Toivottavasti ei liikaa. 



Tein tuossa vähäsen laskelmia huvikseni. 

Meidän perhe
ajaa viikolla jääkiekkoon   354 km
viikonloppuisin jääkiekkoon   80-500 km
viikolla rytmisen voimistelun harkkoihin   188 km

tekee yhteensä kiekko + voikkaharkkohin viikossa   542 km
plus pelimatkat 80-500km
(riippuen pelipaikkakunnasta)
Enkä ala tässä laskemaan bensakustannuksia, etten menetä yöuniani!
autonratissa siis istutaan
viikolla yht.   n. 8h
Koskapa ajamme kahdella autolla erikseen molempiin harrastuksiin.
Viikonloput ovat taas asia erikseen!

etsitään elämää............................................................